Astetta maukkaampi soppa: Sosekeitto uunipaahdetuista juureksista

En laske sosekeittoja pääruoaksi, vaan meillä ne toimivat lähinnä ruokaisten salaattien lisukkeensa silloin, kun mukaan halutaan jotain lämmikettä. Tällä kertaa lohisalaatin kylkeen pääsi hieman erilaisempi sosekeitto, joka ei vaadi keittämistä.

Keittämisen sijaan keittoon tulevat juurekset paahdetaan uunissa kypsiksi, mikä antaa keittoon ryhdikkään maun. Kannattaa olla tarkkana, etteivät juurekset pääse paahtumaan liikaa, sillä mustuneet juurekset antavat keittoon ikävän sivumaun. Nimimerkillä kokemusta on.

Tarvitset

Juureksia (esimerkiksi 1 bataatti ja 3–4 porkkanaa)
2 sipulia ja 2 valkosipulin kynttä
1/2 chili
rypsiöljyä
mausteita ja yrttejä (pippuria, suolaa, korianteria, timjamia)
litra kasvislientä
2 dl ruokakermaa
siemeniä

Tee näin

Kuori ja pilko juurekset, sipulit ja chili. Siirrä kasvikset kulhoon ja lisää joukkoon öljy ja mausteet. Sekoita ja levitä kasvikset leivinpaperin päälle pellille. Kypsennä 225 uunissa noin puolen tunnin ajan.

Kun kasvikset ovat kypsiä, siirrä ne pelliltä kattilaan ja kaada päälle kuuma kasvisliemi. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi ja lisää lopuksi sekaan ruokakerma.

Jos kasvisliemi on ollut tarpeeksi kuumaa, keittoa ei tarvitse lämmittää hellalla, vaan sen voi nostaa suoraan pöytään. Ripottele lopuksi keiton pinnalle siemeniä ja nauti!

Vinkki: Parhaimmillaan keitto on seuraavana päivänä, kun maut ovat ehtineet tasaantua.