Seinäkiipeily: Kolmasosa tekniikkaa, kolmasosa fysiikka ja loput henkistä kanttia

Viitisen vuotta sitten ostin poikaystävälleni lahjaksi seinäkiipeilykurssin, jonka käyminen antoi varmistuskortin ja suurta intoa lajia kohtaan. Kiipeily, itselle erityisesti yläköysikiipeily, on kyllä yksi monipuolisimmista lajeista, jota voi harrastaa. Viime vuosina kiipeilyhallilla on tullut käytyä epäsäännöllisen säännöllisesti, ja kai tulevaisuudessa se liidaus-korttikin pitäisi hankkia.

Yläköysikiipeilyssä köysi kulkee kiipeilijän valjaista yläköysipisteen kautta varmistajalle. Liidatessa kiipeilijä kuljettaa köyttä ylöspäin kiinnittäen sitä samalla seinään.
Boulderoinnissa kiipeily tapahtuu matalalla seinällä, josta tiputaan paksulle patjalle.

IMG_1509

Voima ei ole kiipeilyssä se ykkösjuttu, vaan lajiin liitttyy paljon muutakin, kuten ketteryyttä, kestävyyttä, sitkeyttä, taitoa lukea reittejä, oman itsensä ylittämistä ja rohkeutta. Joskus olen kuullut sanottavan, että kiipeilystä kolmasosa on teknistä, kolmasosa henkistä kanttia ja loppu kolmannes fyysistä kuntoa. Tämä pitää varsin hyvin paikkansa.

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan lajia, sillä aloittaa voi täysin nollasta. Palkitsevaa on huomata, kuinka paljon omat taidot karttuvat, ja se tunne, kun pääset mahdottomalta tuntuvan seinän ylös, on huikea!

IMG_1511

Alussa motivaatiota piti korkealla juuri oma kehitys, ja innoissani kiipeilin ylös reittejä uusien ja vaikeampien toivossa. Nyt kehitykseni on tyssännyt kirjaimellisesti seinään. Tiedän varsin hyvin missä mättää; omassa päässä. Pitäisi luottaa enemmän omaan tekemiseen ja siihen, että kyllä hitto tästä ylös päästään Nyt tyydyn liian usein kiipeämään reitin, jonka tiedän varmasti pääseväni ylös. En halua epäonnistua.

Pitäisi uskaltaa myös epäonnistua, sillä mitä sitten, jos en pääse metriä pidemmälle? Ei mitään, voin sanoa ainakin yrittäneeni. Kun tämän vielä muistaisi seuraavan kerran hallilla…