Kaunis ja maukas annos vähällä vaivalla: Poké Bowl jättikatkaravuista

Viime viikon ”häpeäruokailun” innoittamana päätin hieman tsempata ja panostaa tavalliseen arkiruokaankin. Nakkien ja ranskalaisten jälkeen inspiroiduin kokkailemaan Poké Bowlia, eli hawaijilaista trendiruokaa. (Olen ehkä tästä trendistä pari vuotta jäljessä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.)

Ruoan juju on mielestäni raikkaissa mauissa ja kauniissa esillepanossa. Kun kaappiin oli vielä eksynyt rasiallinen syötäviä kukkia, rucolan versoja ja seesaminsiemeniä, saatiin aikaan Instagram-kelpoinen kuvakin. Parasta tässä ruoassa on kauneuden ja hyvän maun lisäksi myös se, että ruoasta voi koostaa juuri omaan makuun sopivan.

Poké Bowl jättikatkaravuista 2 annosta

1,5 dl keittämätöntä jasminriisiä
pieni purkki (1,75 ml) kookosmaitoa
3 dl vettä
suolaa

1/4 punakaalia
3 rkl samppanjaviinietikkaa
0,5 limen mehu
ripaus sokeria ja suolaa

1/2 avokado
tuoretta kurkkua
retiisejä
1/2 mango

maapähkinöitä, paahdettuja seesaminsiemeniä
rucolaa, korianteria yms.

12 kpl jättikatkarapuja
2 valkosipulinkynttä
1/2 chili

Aloita valmistus pilkkomalla punakaali ohuiksi suikaleiksi. Lisää muut aineet joukkoon ja jätä maustumaan. Viipaloi avokado, mango ja retiisit ohuiksi viipaleiksi. Pilko kurkku

Keitä riisi vesi-kookosmaito seoksessa ja mausta suolalla.

Kuori ja hienonna valkosipuli ja viipaloi chili. Paista jättikatkarapuja, valkosipulia ja chiliä hetki kuumassa öljyssä.

Kokoa annos kulhoon. Laita kulhon pohjalle kasa riisiä, jonka keskelle on tehty kuoppa. Lisää päälle vihannekset ja ravut. Koristele annos rucolalla, korianterilla ja pähkinöillä tai siemenillä.