Hiihtämisestä: Tasatyöntöä, luistoa ja sopivasti sisua

Tahko, sunnuntaiaamuna kello 6.00. Aamupala, kamat kasaan ja bussiin. Ennen kahdeksaa olemme jo ladulla Paulin Taipaleen laturetkellä 30 kilometrin matkalla. Mäkiä, soita, metsäosuuksia ja peltoja. Kuumaa mehua ja muistoksi heijastin ja juomapullo.

Seuraavana neljänä lomapäivänä latu kutsuu, vaikka lunta satoi välillä vaakatasossa. Naamaan sattui, sormet kävivät välillä kuolion partaalla ja lunta tippui puista niskaan. Välillä sitä kävi mielessä, että voisihan sitä lomaa jollain toisellakin tapaa viettää, mutta toisaalta, onhan hiihto vaan niin parasta. 

IMG_1917

Viime vuonna kipusimme Norjassa parin tuhannen metrin korkeuteen lumimyrskyn viedessä mukanaan ladut ja näkyvyyden. Vaikka lomat eivät todellakaan aina ole olleet yhtä auringonpaistetta luistavilla laduilla, mieleen ei ole tullut kertaakaan viettää hiihtolomaa muulla tavoin kuin hiihtämällä. Mutta miksi? 

Koska sisu. Koska yksi kokonaisvaltaisimmista liikuntamuodoista. (Selkä ja olkapäät kiittävät) Koska itsensä ylittäminen ja ansaittu minttukaakao. Koska hyvät yöunet ja muistot hetkistä, jotka jälkikäteen jo hieman naurattavat. 

Vaikka olen kuullut hiihtämisen, ulkoilman ja meidän lomanviettotavan kuulostavan ”lomalta helvetistä”, itsestä nämä hiihtopainotteiset hiihtolomat ovat ainakin joka kerta tuntuneet mitä erinomaisimmilta vaihtoehdoilta. 

IMG_1973

Ja sehän on tärkeintä, vai mitä?