Joskus pitäisi vaan myöntää, että sinne päin on ihan hyvä

Kaikessa ei voi olla paras. Harmillinen tosiasia, joka muistuu mieliin aina silloin tällöin.

Yhtenä ahdistavana päivänä havahduin siihen, että mitkään yritykset tai pärjäilemiset eivät koskaan johda mihinkään, jos et voi ikinä olla ITSE tyytyväinen siihen mitä teet. Vaikka kuinka pitäisit kodin kunnossa, aina voisi olla hienompi sisustus ja vessanpöntön takana vähemmän pölyä. Aina olisit voinut käydä pidemmillä lenkeillä tai enemmän salilla, tai tehdä vielä parempaa ruokaa tai leipoa uskomattoman kakun. Aina olisit voinut tehdä enemmän töitä, käyttäytyä vähän paremmin ympärilläsi olevia ihmisiä kohtaan tai lukea enemmän kirjoja.

Pitäisiköhän joskus yrittää olla tyytyväinen siihen, mitä on saanut aikaan, eikä keskittyä siihen, mitä olisi voinut tehdä. Keskinkertainen riittää monesti, kunhan se riittää sinulle itsellesi.

Tätä asiaa pohtiessani mietin, milloin olen viimeksi ollut tyytyväinen johonkin tekemääni. En ole oikeastaan ihan varma. Töissä työpäiviä piinaa jatkuva epäonnistumisen olotila; kaikki muut osaavat asiat paremmin. Kotona koen jatkuvaa syyllisyyttä jostakin asiasta, ja rentoutuminen on mahdotonta. Talvilomalla tunsin hetken mielihyvää, kunnes muistin kaikki ne sanat, joiden mukaan lomanviettotapani on väärä.

Tämä on seuraava kotiläksyni itselleni ja kaikille muille; ole edes joskus tyytyväinen itseesi ja siihen hetkeen, mikä sinulla on. Aina voisi olla jossain muualla tai olla toisenlainen, mutta sitten et olisi siinä ja sinä.