Ylijääneet croissantit hyötykäyttöön! Makean suolainen croissantleipävanukas on täydellinen brunssiherkku

Croissantit eivät kuulu lempileivonnaisteni kärkikastiin, mutta silloin tällöin tuore croissant joko suolaisena juuston ja parmankinkun tai makeana Nutellan kanssa on enemmän kuin paikallaan. Aamupalalta ylijääneistä croissanteista intoudun valmistamaan Mari Moilasen ihastuttavan Taikinakirjan innoittamana croissantleipävanukasta, ja lopputulos oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Kierolla tavalla aivan järjettömän hyvää!

Rapeiden croissanttien, suolaisen briejuuston, kirpeiden marjojen ja makean kondensoidun maidon liitto toimi lämpimänä erinomaisesti. Jääkaappiin vuokaa ei kannata laittaa.

Alkuperäiseen reseptiin marjoina toimivat kirsikat, mutta itse lisäsin vuokaan pakastettu punaherukoita, jotka eivät toivat vuokaan kaivattua kirpeyttä. Munamaidon maustoin reilulla kädellä vaniljalla.

VINKKI:. Kaikki irtopohjavuopat eivät pidä nesteitä sisällään kovin hyvin. Väärä vuokavalinta saattaa siis johtaa munamaidon valumiseen uunin pohjalle. Ihan vaan tiedoksi jos mietitte, minkä vuoksi kuvissa on kaksi eri vuokaa…

Croissantileipävanukas

4 croissantia
150 g briejuustoa
punaherukoita

Munamaito:
2 munaa
2 dl maitoa
1 prk (400 g) kondensoitua maitoa
aitoa vaniljaa

Halkaise croissantit puoliksi ja aseta pohjapuolet voideltuun uunivuokaan. Jaa päälle puolet juustosta viipaleina ja ripottele päälle marjoja. Nosta toiset croissantinpuolikkaat kansiksi ja lisää loput juustoviipaleet ja marjat croissantien väleihin.

Sekoita munamidon ainekset keskenään ja valuta seos vuokaan. Paista 180 asteessa foliolla peitettynä noin 25 minuuttia ja sen jälkeen ilman foliota 15–20 minuuttia.