Onko se keltään pois, jos töissä on kivaa?

Jos töissä on kivaa, se ei ole työtä. Eikö näin ole?

Aloin pohtimaan tätä eräs päivä huomatessani, että en ole kärsinyt pitkään aikaan lihaskivuista, päänsäryistä tai uniongelmista. Ja mistä tämä muutos oikein kumpuaa? Siitä, että töissä on ollut ihan mukavaa.

Työ heijastuu koko elämään

Viime kuukausina olen huomannut, että työnteko on muuttunut aiempaa mukavammaksi ja jouhevammaksi. Työpäivät kuluvat kuin huomaamatta, työpäivän jälkeen stressi ei vaivaa ja iltaisinkin nukahdan nykyisin lähes heti, kun painan pääni tyynyyn. Työasiat eivät siis pyöri mielessäni enää viimeiseksi illalla (satunnaisia poikkeuksia tietysti lukuunottamatta), ja iltaisin jaksaa tehdä muutakin kuin rojahtaa sohvalle. Elämänlaatu on siis parantunut monin tavoin huomattavasti!

Ulkopuolisesti mitään muutoksia ei ole tapahtunut, vaan isoin muutos on tapahtunut pääni sisällä. Edelleenkin työni on välillä sitä, että syke on pilvissä ja näppäimistö huutaa armoa, mutta suhtautumiseni työhön ja ylipäätään työntekoon on muuttunut.

Syksyiset kävelyretket luonnossa ❤

Ennen ajattelin, että työnteko ei ole työtä, jos siellä on kivaa. Okei, ajattelen välillä näin vieläkin, mutta en koe siitä huonoa omaatuntoa.

Olen päättänyt tehdä parhaani, ja se saa riittää. En välttämättä anna jokaisena päivänä kaikkea energiaani töille, vaan menen asenteella, että ihan ok on riittävästi. Jos ”joudun” työpäivän aikana juttukeikalle juomaan samppanjaa, lasken senkin työajaksi. Sitähän se on, vain kivaa sellaista – eikä se ole keneltäkään pois.

Perusduunistakin pitää saada nauttia

Monesti esille nostetaan niitä ihmisiä, jotka ovat kovan työntekoa ja lähes kaiken aikansa ja perheensä uhranneina saavuttaneet mainetta ja mammonaa, mutta joskus olisi kiva lukea myös ihmisistä, jotka ovat ihan tyytyväisiä siihen, mitä tekevät. Vaikka se olisi ihan perushommaa peruspalkalla ilman hienoja meriittejä ja ylimittaisiksi venyneitä työpäiviä, siitäkin pitäisi saada nauttia ja olla ylpeitä.

Aina ei tarvitse hamuta sitä parempaa asemaa, kovempaa palkkaa ja arvostetumpaa koulutusta. Sitä saa tehdä jos halua, mutta tärkeintä on, että on itse tyytyväinen.

Voisin lähteä opiskelemaan lisää tai tavoitella parempipalkkaista hommaa. Sitä en kuitenkaan juuri nyt ajatellut tehdä, vaan ajattelin keskittyä valittamisen sijaan tähän tunteeseen, että asiat ovat taas kerran järjestymässä.