Miksi arjessa ei aina kannata mennä helpoimman kautta?

”Ei pysty!” Tämä on lause, jota ei kovin usein meidän suusta kuulla. Tämän huomion teimme keskiviikkoaamuna kello 7.40, kun poljimme harmaana marraskuun aamuna töihin tihkusateen piiskatessa vasten kasvoja.

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että työmatkojen pyöräileminen, aamukuuden herätykset, iltaiset juoksulenkit, siivousoperaatiot tai muutkaan hommat olisivat aina helppoja. Ei, eivät ne läheskään aina ole. Joinain aamuina jo pelkkä pyörävaraston näkeminen saattaa väsyttää, mutta helpomman kautta meneminen ei ole vaihtoehto, johon tulee kovinkaan usein turvauduttua

Vaivannäkö on mielestäni helpomman kautta menemisen sijaan se asia, joka saa arjen sujumaan kuin itsestään ja tuntumaan välillä jopa lomalta.

Kun ensin näkee hieman vaivaa, sen jälkeen voi nauttia herkuista täysin rinnoin. Koskee niin ruoanlaittoa kuin elämää.

Onko tässä järkeä? On. Annan kun kerron miksi.

Hyppään aamuisin pyörän selkään tihkusateessa, koska tiedän, kuinka paljon paremman alun pieni liikkuminen antaa päivälle, kun edessä on kahdeksan tuntia istumista. Herään ennen kuutta salille, koska tiedän, kuinka hyvän siitä saa koko päiväksi.

Siivoan koko asunnon torstaina, koska tiedän, etten halua tehdä sitä viikonloppuna. Rohkaistun ajamaan autoa, koska tiedän, kuinka paljon se helpottaa elämää. Käytän yhden illan kauppareissun suunnitteluun ja toteutukseen, koska tiedän, että sen ansiosta minun ei tarvitse käydä kaupassa moneen päivään. Lähden sunnuntaina kävelylenkille sateeseen, koska tiedän, että sen jälkeen voi taas hyvillä mielin uppoutua sohvan pohjalle.

Kun näkee hieman vaivaa oman arjen sujumisen ja oman hyvän olon eteen, elämä tuntuu monin verroin helpoimmalta, eikö vain?