Ihmiskoe ”Selvin päin pikkujouluissa” – kuinka sujui?

Taas se on täällä! Pikkujouluaika nimittäin. Jo lähtökohtaisesti pikkujoulut ovat mielestäni vuoden kammottavimpia juhlia, ja joka kerta niissä käydessäni muistan, miksi näin on. 

Yleensä pikkujouluihin kuuluu armottoman alkoholinkäytön lisäksi noloja seuraleikkejä, karaokea ja vielä nolompia kohtaamisia, joita sitten seuraavalla viikolla häpeilee yksi jos toinenkin. Kun tähän lisätään vielä tietyn ikäryhmän ihmiset, jotka pääsevät ulos kerran vuodessavähän tuulettumaan, käsittämätön yhtälö on valmis. 

Kaikesta tästä johtuen päätin uhrata itseni ihmiskokeelle nimeltä ”selvin päin pikkujouluissa”. (Jos pientä viinilasillista ei lasketa)

Näin se sujui:

  • Päätös alkoi ärsyttää jo heti kolmelta iltapäivällä. Ei sen vuoksi, että mieleni olisi tehnyt lämmintä siideriä, vaan sen vuoksi, millaisen meganomaalisen reaktion lasillisesta kieltäytyminen ympärilläni herätti. Päätin siis salata operaationi mahdollisimman hyvin.
  • Opin, että asian salaaminen, viinilasista naukkailu ja mocktailien kittaaminen on pikkujouluissa huomattavasti hyväksyttävämpi tapa kuin yrittää selittää, että ”olen tullut autolla” ja ”huomenna on kummipojan synttärit”.
  • Se, että viettää tanssilattialla koko illan aina ensimmäisestä discohitistä illan viimeiseen kipaleeseen takaa sen, ettei kukaan enää kiinnitä huomiota lainkaan siihen, mitä lasistasi löytyy. Sillä suomalaisethan eivät tanssi kuin humalassa, vai miten se meni. 
  • Puolilta öin päättyneiden juhlien jatkoille ei todellakaan tehnyt mieli lähteä, kun seurana olisi olluta ainoastaan astetta horjuvampaa porukkaa. Kotiin lähteminen järkevään aikaan (ja siinä vaiheessa kun oli vielä hauska), takasi sen, että heräsin seuraavaan aamuun hyvin nukkuneena. 

Toisin kuin moni saattaa nyt luulla, voin rehellisesti sanoa, että itsellä oli todella hauskaa! Tanssin, juttelin ihmisille ja osallistuin menoon siinä missä muutkin, vain sillä erotuksella, että oma oloni oli seuraavana päivänä montaa muuta juhlijaa huomattavasti parempi.

Toivoisinkin, että yhteiskunta tekisi pikkujouluissa yhteen viinilasiin tyytymisestä tai alkoholittomien juomisesta hieman hyväksyttävämpää, sillä oman ihmiskokeeni perusteella voin sanoa, että se on mahdollista. 

Mutta aionko toteuttaa tämän ihmiskokeen joskus uudelleen? En missään nimessä! 

PS: Alkoholittomasta Seedlip-viinasta saa superhyviä mocktaileja, jotka maistuvat aidoilta drinkeiltä! Suosittelen!