Liikunta ja raskaus – eli miksi en taaskaan totellut neuvolatätiä

Joulukuun 17. päivä kävelin rehellisesti sanottuna kyyneleet silmissä sulkapallohallilta kohti bussipysäkkiä. Uskoin sen olevan viimeinen kerta, kun pääsisin pelaamaan ikuisuudelta tuntuvaan aikaan. Juuri kun olin löytänyt harrastuksen, joka tuntui siltä omalta jutuilta, se päätettiin viedä hamaan tulevaisuuteen.

Tämä siitä syystä, että neuvolassa sulkapalloharrastustani ei katsottu hyvällä. Yhden tapaamiskerran perusteella neuvolatäti oli sitä mieltä, että ”en taatusti pysty ottamaan rauhallisemmin”, joten laji kannattaa jättää kokonaan. Tämä päätelmä siis tosiaan sen jälkeen, kun olimme tunteneet toisemme noin tunnin verran.

Joululoman mietettyäni tein kuitenkin päätöksen jatkaa rakasta lajia. Uskon, että tällä päätöksellä on ollut tärkeä rooli sekä henkisen että fyysisen jaksaminen kannalta. Vaikka paha olo olisi vellonut kuinka, olen käynyt sitkeästi tunneilla ja oloni on parantunut aina hetkeksi. Puhumattakaan siitä, kuinka rikki olisin ollut, jos olisin joutunut viettämään maanantai-illat sulkapallohallin sijaan kotisohvalla.

Lopetan kurssin omasta päätöksestäni maaliskuun loppuun sitten, kun raskausviikoja on kasassa 23. Periaatteessa olisin voinut jatkaa tunneilla käymistä, mutta nivelten löysistyminen on hieman rajoittanut pelejä. Lopettaminen tuntuu kuitenkin helpolta, sillä tällä kertaa tein päätöksen itse. Ja ainahan voin käydä höntsäilemässä, vaikka tekniikkatunnit siirtyvätkin tulevaisuuteen.

Lopeta kaikki paitsi hengittäminen?

Samankaltainen lopettamisneuvo minulle annettiin jo alkuvaiheessa myös toisen harrastukseni, kiipeilyn suhteen. Kyllä, kiipeily kannattaisi lopettaa. Kyllä, vaikka kiipeän pääasiassa yläköydellä, eli putoamisvaaraa ei käytännössä ole.

Kävin muutama viikko sitten pitkästä aikaa kiipeilemässä. Laji on tällä painolla huomattavasti raskaampaa kuin ennen, eikä kaikkiin otteisiin uskalla tarttua, mutta se ei mielestäni tarkoita sitä, että lajista tulisi luopua kokonaan. Kiipeän tällä hetkellä helppoja seiniä, jotta tuntuma lajiin säilyy. Ja onhan kiipeilyhallilla mukava viettää aikaa puolison kanssa, vaikka kiipeäisikin aiempaa helpompia reittejä.

Vähän sama kuin ruokarajoitusten kanssa, uskon maalaisjärkeen ja oman kehon kuunteluun tässäkin asiassa neuvolan ohjeistuksia enemmän. (En taida olla neuvolan unelma-asiakas :D)

Aion myös lenkkeillä ja käydä kuntosalilla niin kauan kuin pystyn. Sitten kun juokseminen tuntuu liikaa alavatsassa ja nilkoissa, siirryn kävelyyn. Niin kuin olen tehnyt viime aikoina niinä hetkinä, kun juoksuaskeleiden ottaminen ei ole tuntunut hyvältä. En ole varannut maratonia tai tähtää mihinkään muuhunkaan suoritukseen, vaan liikun, koska se tuntuu hyvältä.

Hyvinvoiva äiti, hyvinvoiva vauva, vai miten se meni?