Kaksi hittiruokaa yhdessä paketissa: Uunifeta goes munakasrulla

Lähes kaikissa kodeissa ympäri Suomen valmistetaan tällä hetkellä hittiruokaa, uunifetapastaa. Tästä syntyi idea, mitä jos hittipastan yhdistäisi toisen superhelpon, 90-luvulla kulta-aikaansa eläneen munakasrullan kanssa. Lopputulos oli täysi kymppi.

Tässä helpossa arkiruoassa uunissa paahdetuista tomaateista ja fetasta valmistetaan tahna, joka levitetään uunipellillä paistetun munakaslevyn päälle ja rullataan kasaan. Halusin ruoasta superruokaisan, joten lisäsin itse vielä joukkoon broilerinfileesuikaleita, mutta ne voi aivan hyvin jättää poiskin. Tai vaihtoehtoisesti täytteeseen voi lisätä parmankinkkua, senkin uskon toimivan tässä reseptissä erinomaisesti.

Tämä ruoka toimii hyvin myös kylmänä piknikruokana.

Uunifeta-munakasrulla

Munakas:
5 kananmunaa
5 dl maitoa
2 dl venhäjauhoa
1/2 tl leivinjauhetta
3/2 tl suolaa

Sekoita maito ja kananmunat. Sekoita leivinjauho vehnäjauhojen joukkoon ja vatkaa munamaidon sekaan. Lisää suola ja anna turvota noin 15 minuutin ajan. Kaada taikina voidellun leivinpaperin päälle syvään uunivuokaan. Paista 200 asteessa 20–30 minuuttia.

Täyte:
200 g fetaa
1 dl oliiviöljyä
250 g kirskikkatomaatteja
1 valkosipulinkynsi
1/2 chili
tuoretta basilikaa
kalamata-oliiveja

300 g broilerin fileesuikaleita
suolaa, pippuria, paprikajauhetta

Lorauta oliiviöljyä uunivuoan pohjalle. Lisää vuokaan feta, kirsikkatomaatit, hienonnettu valkosipulinkynsi, silputtu chili, viipaloidut oliivit ja kourallinen revittyjä basilikanlehtiä. Rouhi päälle reilusti pippuria. Paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Käännä grillivastukselle ja jatka paistamista 225 asteessa vielä noin 10 minuutin ajan. Sekoita kuumat ainekset tahnaksi.

Levitä tahna valmiin munakaslevyn päälle ja lisää kourallinen tuoreita basilikanlehtiä. Lisää halutessasi päälle myös broilerinsuikaleet tai muut lisukkeet. Kääri munakas rullaksi ja ripottele pinnalle kaapistasi löytyvää juustoa. Gratinoi rullaa 200 asteisessa uunissa noin 10 minuutin ajan.