Haluan viettää aikaa myös yksin – olenko huono äiti?

”Sä et vaikuta yhtään sellaiselta rakastavalta perheenäidiltä.”

Tämä lause tuli työkaverini suusta eräänä tiistaina, kun olimme nauttimassa kesän päättymisen ja lukuisten muidenkin syiden vuoksi lasillisesta (lue: pullollisesta kuohuvaa.) Vaikka tämä lause sanottiinkin hyväntahtoisesti, jäin silti pohtimaan asiaa ja täytyy todeta, että työkaverini sanoissa saattoi hyvinkin olla perää. Istuin siinä skumpalla tavallisena tiistaina sen jälkeen, kun olin ensin käynyt 75 minuuttia kestäneessä hieronnassa – eikä minulla ollut lainkaan kiire päästä takaisin pienen lapseni luo. Puuttuuko minulta kenties jokin äitiysgeeni, joka kaikilla muilla tuoreilla äideillä tuntuu olevan?

Aihe nousi esille myös eräässä vauvaryhmässä jossa kyseltiin, olivatko äidit päässeet käyneet yksin missään ilman lasta. Jopa puolivuotiaiden lasten äidit kertoivat kärjistetysti käyneensä kerran yksin kaupassa, mutta ei muuta. Saatoin jättää ihan vain omaan tietooni kaikki ne kerrat, jotka olin jättänyt alle parin kuukauden ikäisen lapseni käydäkseni shoppailemassa/kuntosalilla/näkemässä kavereita/viettääkseni varpajaisia. ”Joo, en mäkään ymmärrä niitä vanhempia, jotka jättää pienen lapsen heti yksin päästäkseen juhlimaan.” Kröhön, joo en mäkään…

Väkisinkin näitä puheita kuulostellessa alkaa pohtia, onko sitä sittenkään kovin pätevä pitämään huolta pienestä ihmisestä? Olisiko perusteltua harkita äitiys-ajokorttia kaikille lapsia suunnitteleville?

Ei täydellinen, mutta riittävän hyvä vanhempi

Moni äitiyteen orientoitunut saattaa kaiken sen ”miten olen täydellinen äiti” -mantran keskellä unohtaa tosiasian, että lapsella on (lähes aina) kaksi tasavertaista vanhempaa. Ei siis vain yhtä, jonka täytyy uhrata lapselleen henkinen ja fyysinen hyvinvointinsa, vaan kaksi, jotka voivat jakaa arjen niin, että molemmat saavat sekä perhe- että omaa aikaa. Ja tekee välillä sekä isälle että vauvalle hyvää viettää aikaa ihan vaan kahdestaan.

(Juuri tuona kyseisenä skumppailtana kotiin tullessani (klo 20)  kuulen oven ovattuani kaameaa itkua ja kiroilua. Lapsi huutaa ja mikroaaltouunin lautanen makaa maassa sirpaleina. Saatoin ehkä tuntea hieman tyytyväisyyttä siitä, että ei se lapsen hoitaminen aina suju muiltakaan niin ruusuisesti.)

Loppupäätelmä: Voit olla hyvä äiti, vaikka välillä viettäisitkin omaa aikaa, tai et aina jaksaisi laulaa ihahhhaata kymmenettä kertaa putkeen tai perehtyä kantoliinojen ihmeelliseen maailmaan. Jos lapsi saa riittävästi ruokaa, unta ja rakkautta, se riittää.

Täytyy vielä todeta, että kyllä vietän myös paljon aikaa lapseni kanssa, ja se on ihan mukavaa – toisinaan jopa maailman parasta aikaa. Olemme muun muassa käyneet kerhossa, vauvahieronnassa, leikkineet leikkimatolla ja nukkuneet sylikkäin sohvalla. Mutta koska pidän yhtä paljon myös omasta ajastani, olen päättänyt olla ennemminkin riittävä vanhempi kuin täydellinen äiti.

 

1 Comment

  1. Hyvä kirjoitus! Itse nyt reilu 1.5v taaperon äitinä olen myös pohtinut asiaa, että olenko ollut huono äiti kun olen halunnut omaa aikaa. Välillä potenut huonoa omatuntoa kun pieni on isän kanssa kotona (miksi ihneessä? Mieheni ei varmasti ole ajatellut vastaavasti kun itse on ulkona tms..)
    . Tai vastaavasti olemme miehen kanssa oleet viettämässä parisuhde aikaa ja poika ollut mummolassa hoidossa. Aina ei tosiaan ole kehdannut sanoa julkisesti missä ja kuinka usein on ollut ”vapaalla”. On hyvä että tästä puhutaan enemmän!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s